Ranskalainen Year Of No Light, eli YONL soittaa doomin, black metallin, post-rockin ja/tai -metallin, dronen ja ajoittain jopa ambient-musiikin läpisyömää äänivallia. Saamassani biossa käytetään sanaa metalgaze, joka on minulle uusi tuttavuus ja sopivan huvittava läppä. Ja sopiva.

Sananhan siinä elää vahvasti ajallemme ominainen tikusta genreä -henki, mutta täytyy toivoa, että sitä käytetään vain kuvaavana terminä eikä ole odotettavissa metalgaze klubi-iltoja. YONLia se kyllä kuvaa. Jos ajatellaan My Bloody Valentinen Loveless-levyä poikkeuksellisen tekstuuriobsessoituneena levynä indien saralla, niin metallin puolella se ei ole lainkaan niin poikkeuksellista. Tekstuuri on pitkään ollut varsinkin marginaalisemman metallin ilmaisun keskiössä.

//

Year Of No Light, or YONL, plays a wall of sound consisting of varying amounts of doom, black metal, post-rock and/or postmetal, drone and even, at times, ambient. Their agent mailed me a bio that uses the term ‘metalgaze’. I’d never heard this word before and found it quite amusing. And apt.

Initially, it does seem to exemplify a mania for microgenres so typical for our time, but one can always hope it’s primarily used as a descriptive term and that metalgaze club nights are not in the making. It does describe YONL pretty well. In the realm of indie rock, My Bloody Valentine’s Loveless is uncommonly texture-obsessed. In metal this sort of attention to textural detail, or even overkill, is not uncommon at all.