Kun laiskuus kohtaa tiukkuuden ja pääroolissa on ääni. Ihmisen ääni. Jo historian alkuhämärissä tiedettiin sen verran että looppi riittää. Ei sen tarvitse olla kovin pitkä, kunhan se potkii ja tekee tehtävänsä antamalla äänelle siivet. Moni musiikinlaji on ajanut itsensä umpikujaan sorkkimalla tätä suhdettä ilman, että siihen on rahkeita.
Pietarilla ja Jodarokilla ei tarvitse olla siihen rahkeita, koska heillä hommaa toimii vanhaan tyyliin. Asialliset hommat hoidetaan. Biitti potkii ja keinuu, mutta ei syö moottoriturpaa suihinsa. Ja tässä ei tiputeta bassoa, vaan tietoa. ja se tieto on oikeastaan tietoisuutta… Tietoisuutta siitä, että Pietari vetää paremmin kuin sinä. Kaikessa. Älä käy sille, pässi.
—–
When lazy meets tight and the marquee role is given over to the human voice. Way back in the fogs of history, people already knew all you need is a loop. It doesn’t even have to be that many measures, as long as it kicks ass and gives the voice wings. Many genres have driven themselves into unpleasant cul-de-sacs by fucking with this balance when they just didn’t have what it takes.
Pietari and Jodarok don’t need to ahve what it takes, because they are not in the business of fucking with shit that doesn’t need to be fucked with. The beat pounds and swings, but doesn’t eat the vocalist alive. There is no bass being dropped here, just knowledge. Science, even. Or awareness, really. Awareness of the fact that Pietari has you beat. In everything.
Festivaalimme koko kattausta ei sinänsä yhdistä mikään, mutta havaittavissa on selkeästi joitain virtoja, jotka kulkevat läpi festivaalin, genrestä toiseen. Yksi on löyhkä. Jotkut bändeistämme löyhkäävät. Yöt on yksi, Tombstoned toinen. Ja on niitä muitakin. Kuudes Aisti on olfaktorisesti haastava festivaali, jos osaat haistaa kuudennella aistillasi. Nenäsi ei tähän löyhkään riitä.
Toisin kuin Yöt, se ei nimestään huolimatta löyhkää kryptalle. Tombstoned löyhkää likaisille farkuille ja rasvaiselle feedbackille, sarjakuvaokkultismille ja aamukanuunalle.
http://tombstoned.bandcamp.com/
——————
There is no red thread that runs through all we offer at this festival, but there are threads that run through parts of it, from genre to genre. Stench is one. Some of the bands we present have a stench to them. Yöt is one. Tombstones is another. Kuudes Aisti presents an olfactory challenge to those who can smell with their sixth sense. Your nose just won’t cut it, Tyco!
Despite its name, Tombstoned does not smell of the crypt like Yöt does. Tombstoned smells of dirty jeans and greasy feedback, comic book occultism and a wicked morning hangover.
Löydät tämän hetkisen artistilistauksen Artists-sivulta. Myynnissä nyt kolmen päivän lippuja hintaan 69 € + toimituskulut. Loput lipputyypit tulevat myyntiin sekä lisää artisteja julkistetaan kevään mittaan.
Lauantaidiskosta ja Radio Helsingistä tuttu Harvest tuo hiukan rokkia festivaalien DJ-tarjontaan. Elämäntapaskeittarin suurin inspiraationlähde löytyy Bowien tarunhohtoisista Berliinin vuosista.
Pirkka on yksi Suomen kovimpia reggae- ja house-dj:tä, mutta harmittavan harvinainen näky dekkien takana näinä päivinä. Legendaarista Lifesaver-levykauppaa perustamassa ollut monitoimimies tekee kuitenkin pieniä pistovierailuja eri koppeihin ympäri Helsingin.
Kuudes Aisti-festivaaleilla Pirkka vetää reggae-setin.
Olen jo vuosituhannen vaihteesta ihmetellyt yhtä asiaa Mr Velcro Fastenerissa. Mistä näitä Tatuja tulee? Jossain vaiheessa tuntui, että aina kun käänsi päänsä Velcroilla oli joku uusi Tatu kehissä. Tässäkin meillä on kolme. Peltonen ja Metsätahti muusikkoina, ,kuten aina, ja nyt tuli jostain tämä Hiltunen. Mitä ihmettä?
Jos mä hommaisin jostain pari Tatua, olisiko mun musiikki yhtä murhaavan kovaa kuin Velcrojen?
—————————-
Ever since the rutn of the century I’ve wondered about one thing in conjunction with this band… What’s with all the Tatus? There was a time when every time one turned one’s head, there seemed to be another Tatu getting down in the Velcroverse. Look at this video. There’s three… Two doing th emusic. They’re a constant: Metsätähti and Peltonen. But then there’s a Hiltunen. Where’d he come from? What the hell?
If I got a couple of Tatus from somewhere, would my music be mindblowingly awesome as Mr Velcro Fastener’s?
DJJP on Kallion jokapaikanhöylä ja Kutosen kantava voima. Kuudes linja virtaa miehen lävitsee, yhdestä lenkkarista sisään, toisesta ulos. Kasvoi samassa kodissa Painavan Potilaan kanssa.
Tulevaisuudessa kirjoitetaan musiikintutkimuksen laitoksilla ympäri maan graduja Olarin vaikutuksesta suomalaiseen räp-ilmaisuun. Sinne järjestetään kiertoajeluja ja myydään “Missä starat vetivät pussikaljoi”-karttoja. Virallisissa materiaaleissa kerrotaan myös missä ja miten Raimo tajusi ensimmäistä kertaa luottavansa prosessiteollisuuteen ja oliko Otaniemen läheisyydellä osuutta asiaan.
Olarin virallisissa matkailumateriaaleissa yksi on kuitenkin yli muiden: Kehäkettu eli Edu eli Edu Kehäkettunen. On Taakibörstaa, No Smoking Teamia. Pestit MoonTV:ssä ja ikimuistoinen reportaasimatka viime MM-kisoihin. Sokerina pohjalla vaikutusvaltainen pesti Etelän Helsingin Kendon henkisenä johtotähtenä.
“Niin. Kuulostaa ihan kotibileiltä, mutta sellaisilta jonne haluat mennä. Kaikkiin ei into riitä. Meidän yläkerrassa oli yhteen aikaan kotibileitä joissa kuunneltiin todella kuumottavaa jumputusta. Ja alakerran pankkiautomaatilla on joskus laulettu Ultra Brata. Sekin oli kammottava kokemus, mutta ei ehkä lasketa kotibileiksi. Mulle ne oli, koska istuin tässä sohvalla. Kammottavat kotibileet.
Oispa ne olleet Sounds Like Kotibileet. Ei harmittais niin älyttömästi.” -nimim. Hereillä Kalliossa
SLK alkoi Nollasta ja kiihtyi sataan. Kävi Tavastialla. Päätyi vihdoin ihan oikeaan kotiin, eli Kutoselle. Kaikki on sallittua.
Timo Taneli Juka
Syntynyt 11.12.1958 Tikkakoskella
KOULUTUS
Pyhäkoulu
Kansakoulu
Tikkakosken Lukio 1976 Ylioppilas
DUUNIT
Lastenkodin hoitaja, Tikkakoski 1976-77
Rakennusapumiehenä useaan otteeseen mm. Jyväskylä ja Helsingin Kuusisaari, aina välillä.
Paperinkeräysauton apumies, Tukholma, 70-luvulla useaan otteeseen.
Paperikeräysnauhakoneen hoitaja ja trukkikuski, Tukholma, 70-luku
Juna-pressujen kiristysvastaava, Tukholma, 70-luku
SE-bändin roudarina -77-80
Katulähetysystävien veljeskodin valvoja, Jyväskylä, 80-luku
Postinlajittelija ja-jakaja, Leppävaara/ Lintuvaara 1984
Kom-teatteri, Katsomoiden rakentaja ja avustava näyttelijä näytelmässä ”Ammutaanhan hevosiakin”,Helsinki, 80-luku
Bändi-opettaja, Jyväskylan MLK Työväenopisto, 80-luku
Love-records Dj-kiertue, ympäri Suomen, 80-luku
Pankkiautomaattiasentajan apulainen, Ympäri Suomea, Sillon ku automaatit tuli.
Myymäläetsivä, Helsinki, 90-luku
Porras- ja myymäläsiivooja, Helsinki, 90-luku
Radio toimittajana
Radio Etelän ääni Ihmisten toivekonsertti, Ravi vihjeet ja valmentaja-kommentit
Radio Mafia Tixan polvella tosi-radio ohjelma, Soita Tixalle-ohjelma,
erikois-ohjelmia mm. Olli Orava.
95’7 Tampere Ravi vihjeet ja valmentaja-kommentit, hevosurheilu raportit.
Rytmiradio Lahti Ravi vihjeet ja valmentaja-kommentit. Hevosaiheisia raportteja ja erikois- ohjelmia. Antero Mertarannan tytorina.
Basso-radiossa mm. itse sävellettyjä aarioita, Perusleiri Nahka-apinan kera.
Radio Cityssä Pilsnero-tietokilpailu, yö-ohjelmat, Tixan kallonporaus-ohjelma, Tixan Tori-aamut, Mainoksia
Ruotsin Prinsessan Häät – Live/oma kanava, 2010
Ulkomaan radio reportterina Tukholmassa
Pään-ääniä TV-sarja Käsikirjoitus, tuotanto ja haastattelut.
Ensimmäinen osa, pilotti,esitettiin MTV3 kanavalla 199?
FILMIT
Aapo-elokuva/Teloitettava hiekkakuopalla, Tero Jartti-94
Last border/ Begger, Mika Kaurismäki, -93
Elvis-kissan jäljillä/vahtimestari , Claes Olsson, -87
Helsinki Kulttuuripääkaupunki 2000/ dokumentti Lepakon
Höyry-klubista, Tero Jartti/ Sökö Kaukoranta -96
Tixa dokumentti, Mika Niva 2001
Potilas Lind, vaimo ja tytär/ näyttelijä, Manu Haapala TAIK, -87
Afrikan Norsu/ dokumentti, Erkki Pirtola 200?
KEIKAT
A. Rantanen Band, Hampuri 1972
Tikkakoski Rock Festivaali, kaikki järjestelyt 1974
Tango-djnä, Tukholma Suomi-talo 1978
Kiasma, Johnny Hiway 1999
Scotlanti Glasgow, Johnny Hiway 2000
Viro, yksityiskeikka 2008
Tukholma/Göteborg, Sheriff 2010
Juonto-keikkoja ympäri suomea, mm. Kaivarin kansanjuhla 2007
Yksityis- ja firmakeikkoja, mm.2 vihkitoimitusta, Tinon peijaiset, useita hautajaisia, synkkäreitä, Bacardi, 365, Philip Morris, Sheriff.
Vilungin kanssa paljon yhteiskeikkoja.
KLUBIT
Marsupilami, Ilmaista hoitoa
9-bar, Ilmaista hoitoa
Roberts, Ilmaista hoitoa
Cantina West, Sohva-klubi
Bensis
Sushi-bar
Soda, Pyhäkoulu
Saunabar, Pyhäkoulu
Liberte, Pyhis
Kerma, Kermahiiri
Aulabar, Tapiola ja Helsinki
Lohjan klubi
Tori, Punavuoren gourmee klubi
Ompu
BarBar, Mjau
Kipsari/TAIK, Päiväkahvit 8 vuotta
6-linja, Hohto, Vilungin kanssa
Obs, Hulmu
Höyry-klubi:
New York, Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Belgia, Hollanti, Ranska, Viro, Itävalta, Färsaaret Helsinki: Lepakko, Kiasma 3 kertaa, Ateneum, VR-Makasiinit, Rizin syntymäpäivät Hietsussa.
Tampereen Telakalla useasti.
TAIDE -90 ja 2000 luvuilla
Näyttelyt: Soda, Saunabar, Luft, Obs, Relaunch 2011, Mutageeni, Hesarin Vitriini,, Hesarin baari,
Turku Ars Nova Museo 2010, Emma Ite-näyttely ja Afrikannorsu näytöspelit 2 kpl, Kola
Kapteeni Shiva-kirjasarjan osan 2 kuvitus ja musiikkia.
Tuleva julkaisu: Kuvitus Maya-intiaanien kansalliseepokseen Popol Vuh
JULKAISUT
Telmu-lehdet, Tikkakosken elävänmusiikin yhdistyksen perustaja 70-luku
Kioski-lehti 2000-luku
Ruben Stillerin joulusinglet 3kpl
Johnny Hiway, live Höyry-klubi, Lepakko
Tixa ja Zipacna-orkesteri ”Hei Hej Moi Moj”-cd 2010-11
Uusi Fantasia 1. levyn juonto
Vappu-kokoelmalevyllä, Levykaupa X 2009
Hevospistooli: Lintumies, Hopeamuikku ja ”OhHoh sanoi mies” levyt
KOKOONPANOT
A.Rantanen Band/ Similä, Ruottunen, Juka/ 1972-80
Halssila orkesteri/ Peurasaari, Suvanto, Juka/ -81
Kotka-orkesteri (Armeija-bändi)/ Markus, Salo, Pötkö, Juka
Tikke Tikamo ja Hevospistooli/ Silu Seppälä, Shirey, Droppis,
Sande, Äpryk, Juka ja yks kitaristi, 80-luku
Tixa ja Hevospistooli/ Auvinen, Manninen, Äpryk, Juka
Icoset/ LBJ, Juka
Kanto ja Vesa (Vento ja Kasa)/ Reino Nordin, Juka
Singnals salainen orkesteri
Pomona Karkkina (Homona Narkkina)/ Karri, Koivukoski, Helistö, Juka
Teri Clan Tixa Clan/ Jartti, Juka
Naikko Uura ja saattajat/ Edi, Tyy, Juka
Tixa ja Zipacna-orkesteri/ Linna, Juka,
Femma-gaalan 2006 Sfääri-palkinto yhdessä Vilunki 3000 kanssa.
Makelove on n. 10 vuoden ajan vaikuttanut vahvasti siihen miltä Helsinki kuulostaa, sekä promoottorina että dj:nä. Makelove operoi elektronisen musiikin ja indien hedelmällisessä välimaastossa ja tämän saran klubeja on riittänyt: Tanssikerho Moroder, Music Is Better ja M*SF*TS. Näiden klubien puitteissa Makelove on järjestänyt satoja keikkoja kotimaisille ja ulkomaisille bändeille sekä tiskijukille.
Tällä hetkellä miehen ajan syövät Uusi Aalto-ohjelma Radio Helsingissä ja Tavastian Lauantaidisko-klubi, jonka suosio ei näytä millään talttuvan…
Kuuntelin tuota sivun alareunasta löytyvää Soundcloud-settiä ja mietin mitä voi sanoa. Katsoin toisella silmällä telkkaria, sen tehdessä joka iltaista kuolemaansa, hidasta ja dramaattista sellaista. Ohjelmien laatu laskee kellon viisarien ryömiessä kohti seuraavaa päivää. Ensin tulevat hittisarjojen kylkiäisenä ruutuun päätyneet jenkkisarjat. Niissä näkyy aina jokin trendi. Jossain vaiheessa kaikki olivat X-Filesiä. nyt suurin osa liittyy jotenkin rikosten selvittämiseen. ja sitten on pari yliluonnollisiin asioihin keskittyvää. Sitten lopuksi joku idiootti tulee huutamaan ruutuun saadakseen ihmiset tekstaamaan.
Kymmenisen vuotta sitten (tämä aikamääre toistuu näillä sivuilla usein) joku sanoi minulle, että suomalainen tilaisi kasan koiranakakkaa olohuoneen matolle, jos sen voisi tehdä tekstarilla. Se oli totta silloin. Ehkä yhä?
Vaikea kuvitella minkään tilanteen vetävän enemmän irralleen maailmasta. Jossain vaiheessa havahduin siihen miten paljon tykkään tästä musiikista ja miten paljon tämä meno on kehittynyt. Minulta tuhoutui yksi meiliosoite kauan sitten, ja sen myötä putosin pois Alas-possen promokuvioista. Tajusin sen vasta nyt.
Näillä festareilla Niclas Kristianson, eli Non Person, esiintyy ensimmäistä kertaa projektina yhdessä Ameeban kanssa. Aikaisempi kanssakäyminen on ollut enemmän levynsoitto- ja syvällinen keskustelu-pohjaista. Menneisyys siis yhdistää, mutta se on hämyinen. Tällä kertaa, konsepti on selvä. Ameeba mikissä, Non Person puikoissa, satunnaisia kavereita mukana, jos paikalle ehtivät. Uudet Mutantit on uusi liike.
————————————-
I was listening to the Soundcloud set at the bottom of this page, trying to think of something to say. Getting a little antsy. I was watching TV with half an eye, watching the medium die its daily death. As the hands of the clock creep towards the next day, the quality of what it has to offer takes a gradual dive towards serious suckage. It’s a drama-laden gradual. First it’s the shows that end up being shown because the channel had to buy them in order to get the hit show they wanted. You can always see the trends in them. For a while they were all very X-Filesy. Now there’s a lot of solving crimes, with a forensic bent. And a couple of crapfests concentrating on the supernatural. And then some idiot comes on screen and yelling, trying to get people to text.
Ten years ago (have you noticed how we keep going back to ten years ago on this site?) someone told me that if it were possible to order a pile of doggie doo-doo for the living room carpet via text message, enough Finns would want it that it would be profitable venture. It was true back then, I think. Maybe now, too?
It’s hard to imagine a set of circumstances more conducive to taking a person out of their world. At some point, in the middle of all this aimless rumination, I woke up to realize how much I like this music and how this sound Niclas makes has come so far. An e-mail address I used had to be destroyed and as a result I haven’t been receiving the promo mails from the Alas posse (Non Person, Teeth, RPK). I just realized that now.
At this festival Niclas Kristianson, aka Non Person, will perform for the first time with his old firend Ameeba. In the past they’ve DJed together and had many a profound conversation, but theyve never made music together. The past is aunifying factor, but it’s a bit hazy. The concept is clear. Ameeba on the mic, Non Person on the buttons, random friends joining i, if they make it. New Mutants is new movement.
http://nonpersoniseveryperson.tumblr.com/
Things With Consequences, Part 1 — 1-0-8.bandcamp.com/ by Non Person
Junkka oli jännä juttu. Kohtalaisen lyhytikäinen ilmiö alkuperäisessä muodossaan, jo 20 vuotta sitten, mutta sen heijastumat näkyvät ja kuuluvat maailmassa tähän päivään. Vahvasti. Jungle on vähän niinkuin basson Velvet Underground. Ei niitäkään moni kuunnellut 60-luvulla, mutta kaikki perustivat bändin… Näin kerrotaan.
Tes La Rok narahti jungleen. Täysin ymmärrettävä. Se oli siinä hetkessä ehdottomasti yksi jännittävimpiä juttuja koskaan, musiikkia joka otti nivusista kiinni ja höykytti.
Nyt, 20 vuotta myöhemmin, Tes La Rok on kulkenut kovin samanlaisen matkan kuin jungle. Jungle elää dubstepissä ja Tes La Rok dubstepistä. Basso vei miehen maailmalle: Australia, Uusi-Seelanti, Yhdysvallat, suunnilleen kaikkialle Eurooppaan, Saksa, Ruotsi, Belgia, Ranska, Espanja, Italia, Romania. Sveitsi, Itävalta, Alankomaat, Venäjä, Liettua, Puola, Norja, Unkari, Serbia ja Irlanti….
Tällä hetkellä Tes La Rokin soundi elää. Hän on siirtymässä pikkuhiljaa kohti modernia bassomusaa ja on jo nyt lähempänä teknoa kuin koskaan.
—————-
Jungle was some crazy shit. It was 20 years ago and seemed to be over so fast, mutations running out of control, but you can hear it to this day. It lives inside stuff. Jungle is like the Velvet Underground of bass. Not a lot of people were into it back then, but all of them went on to start a band… It’s apocryphal. Rock’n'roll myth-makin 101.
Tes La Rok fell for jungle. Totally understandable. Jungle was unbelivably exciting, like having someone grab your groin and shake you.
Now, 20 years on, Tes La Rok has ended up where jungle did. Jungle lives in dubstep, Tes La Rok off it. he rode that bass out into the world: Australia, New Zealand, USA and all over Europe, Germany, Sweden, Belgium, France, Spain, Italy, Estonia, Romania, Switzerland, Austria, Netherlands, Russia, Lithuania, Poland, Norway, Hungary, Serbia & Ireland…
Tes La Rok’s sound is still in flux, of course. It is in the process of moving on from dubstep to a modern bass music and at the moment he is closer to techno than he has ever been.
Länsimainen populaarikulttuuri joutuisi perikattoon ilman kuljetus- ja puhtaanapitoaloja. Ne ovat kautta aikojen tarjonneet muusikoille, näyttelijöille ja lukuisille muilla tavan elättää itsensä ja perheensä ennen uran urkenemista tai myöhemmin hiljaisina vuosina.
Tulevaisuudessa siivousala tullaan muistamaan siitä, että se mahdoolisti omalta osaltaan globaalin Stigidilaation, tuon mullistavimman tapahtuman ihmiskunnan historiassa sitten Reformaation. Historia tulee näyttämään, että noin 500 vuotta Reformaation, eli uskonpuhdistuksen, jälkeen Stigidilaatio pyrki oikaisemaan musiikkiin syntyneitä virheitä tarjoamalla ihmisille suoremman ja paremman tien ekstaasiin hunajaisen laulannan välityksellä.
Oikean Stigidilaation tekee uusi, luomumpi Stig.
—————————
Western popular culture would meet its demise were it not for the transportation and sanitation industries. Throughout the ages they’ve offered budding musicians, actors, writers and countless other creatives a way to make some cash before the big breakthrough. Or during the lean years between hot streaks.
In the future, the sanitation industry will be remembered and revered as doing its part to make possible a global Stigidilation, the greatest spiritual upheaval to hit the human race since the Reformation. History will show us that 500 years after the Reformation, Stigidilation sought to correct a number of heresies that had arisen in the field of music. Stigidilation offered people a more direct and better way to ecstasy, via the practice of honey-tongued vocalizing.
The Stigidilation will be started by a new, more organic and rootsy Stig.
Huone on kuuma kuin pätsi. Ihmiset hikoilevat ja tiivistynyt neste virtaa alas seiniä. Näyttää maailman ilkeimmältä vesivahingolta, mutta tuoksuu hieman suolaiselle. Eläimelle. Elävä sellainen, ei suolattu. Huoneen perää kohti kuljettaessa vastaan tulee hienoinen sumuverho, aivan ohut vain. Mutta huomattava. Sumuverholle tultaessa lämpötila laskee ja hikiset käsivarret menevät kananlihalle. DJ-kopilla on oma ilmastonsa, useita kymmeniä asteita kylmempi kuin lattialla. Siellä soi Samuli Kempin jäätävä biitti. Se imee ympäristöstään lämpöä, puskee sen neulan kautta äänirasiaan, siitä mikseriin ja kaiuttimien kautta ulos huoneeseen, jossa se nostaa lämpöä.
Tänä vuonna tulee täyteen 10 vuotta Samuli Kempin ensimmäisestä julkaisusta. 10 vuotta on maailman musafaneilla ja teknotiskijukilla olleet näpit kohmeessa.
—————————-
The room is hot, hot, hotter than Hell. People are sweating and condensed liquid runs down the walls. It looks like a nasty plumbing problem, but it smells salty. Like an animal. A live one, not one that has been salted. As we move towards the back of the room, we come upon a fog bank. It’s fine, like gauze, but it’s there. As you approach it, the hair on your sweaty forearm stands on end. The DJ booth has its own microclimate, several dozen degrees colder than the dance floor. They’re playing an icy cool Samuli Kemppi track. It’s sucking heat out of its surroundings, feeding through the needle into the mixer and out onto the floor, where it turns into heat again.
This year it’ll be 10 years since first Samuli Kemppi release. 10 years of DJs and music fans with frostbitten fingers.
Tie näytti avautuvan hänen edessään, avoimena, tuttuna… Samanlaisena kuin se oli auennut niin monille aiemmin. Rooli musikaalissa, tarjous päästä levyttämään isolle yhtiölle, potentiaalinen pop-tähteys keskitien popin tekijänä ja muutaman uurteen tultua naamaan, siirtymä iskelmän pariin.
Sarah Kivi sanoi ei ja alkoi tekemään omanlaistaaan musiikkia Non Personin, eli Niclas Kristiansonin kanssa. Kaksikon “Bootie Call Blues” ja “Leikkokukka” ovat saaneet yllättävää huomiota osakseen. Jälkimmäisestä muodostui jonkinlainen Basso Radion pitkäaikainen suosikki.
Livenä projekti on ehtinyt soittaa satunnaisia keikkoja, mm. viime vuoden Flowssa. Kuudes Aistissa Kiven tukena on sekä livebändi että elektroniikkaa, ja kokoonpano esittää täyden setin materiaalia tulevalta albumilta. Mukana menossa myös Muukalaiset.
—————————-
The road opened before her and it looked so comfortingly familiar… It looked like it had looked to so many female singers before her. A role in a musical, a contract with a major record company, potential pop stardom and the eventual move to more adult-oriented material.
Sarah Kivi said no and started to make music that sounded like her, with producer Non Person, aka Niclas Kristianson.
The project has played the odd live show, at last year’s Flow, for example. At Kuudes Aisti, Kivi will be supported by a live band and a pile of electronics. The ensemble will play a full set from the upcoming album. Muukalaiset is in the house, too.
Kaksi kovan luokan The Clash- ja Hunter S. Thompson-fania Filthy (aka Flacha H.) ja Håkan Tyg (aka Harri K.) pistivät tuulemaan helsinkiläisessä DJ-kopissa ensi kertaa vuoden 2000 alkupuolella. Miehet vetivät holtittomasti sekaisin ska/indie/country/psychedelic/punk/pop-settiä legendaarisessa Erottaja-baarissa. Miljoonien avajaisten, launchien, festivaalivetojen (UMF, FLow, jne.) ja lämppäyskeikkojen (MGMT, Primal Scream, Spiritualized, jne.) jälkeen jätkillä on vihdoin pari residenssiä! Siltasessa ja Putte’sissa.
———————————-
Two die hard The Clash and Hunter S. Thompson fans – Filthy (aka Fiacha H.) and Håkan Tyg (aka Harri K.) – left their signature for the Helsinki DJ map first time in early 2000 with their loose cannonball type of mix of ska/indie/country/psychedelic/punk/pop at legendary Erottaja bar. After millions of opening parties, launches, festival gigs (UMF, Flow, etc.) and gig openings (MGMT, Primal Scream, Spiritualized among others) HKPR currently have monthly residencies at Siltanen and Putte’s. It’s vinyl only, baby!
Hang The DJ on tamperelaisen dj-kolmikon (Antti H, Sami & Tiskijukka) pyörittämä kuukausittainen klubi. Tampereella vuodesta 2006 ja Helsingissä tammikuusta 2011 toimineessa klubi-illassa soi kaikenlainen musiikki, kunhan se on hyvää ja tanssittavaa. Kolmikon soittamana ei ole niin merkitystä onko musiikki tyylillisesti rockia, popia, hiphopia tai elektronista.
Tämä on hieno video. Usein syntyy kuva, että konemusiikin tekeminen on vähän kuin kirjoittaisi kirjan. Siihen liittyy ruudun tuijottaminen ja nappien paineleminen, yksin. Ja sitten mennään kiertueelle lukemaan pätkiä valmiista teoksesta. Ei kovin fotogeenistä. Siitä on hankala saada samoja ikonisia viboja kuin puupaneloidussa studiossa otetuista rakeisista m/v-kuvista, jossa jollain pitkätukalla on naamallaan ultimaalinen kitaristivirne, eli näyttää ummetuksesta kärsivältä ankalta.
Tästä kuitenkin välittyy kaikki se sama riemu ja tekemisen meininki, joka tekee musiikista maailman parhaan jutun. Vaikka siihen liittyy vahvasti ruudun tuijottaminen ja nappien painelu.
Arttu aka Lump levyttää Clone Recordsille, muiden muassa. Hänestä puhutaan maailmalla paikoissa joihin me kaikki haluamme.
————————-
This is a great little video. It’s easy to get a picture that making electronic music is a bit like writing a book. It involves staring at a screen and pushing buttons, alone. And then you go on tour to read out your finished work. Not very photogenic. You just don’t get that same iconic vibe you would from a bunch of grainy black and white photos taken in some studio with wood-panelled walls. The guitarist is playing a solo, complete with that constipated duck face guitarists get.
This video is like any other succesful video clip of music being made. It shows us why music is the coolest thing on Earth. Even when it involves staring at a screen and pushing buttons. Alone.
Arttu aka Lump records for Clone Records. People talk about him in all those places we want to go.
Neon on unelma. Se on alkuaine, joka esiintyy huoneenlämmössä kaasuna. Ihmisten unissa ja unelmissa se on tärkeä komponentti kaipuussa paremmalle 1980-luvulle kuin se jonka oikeasti elimme. Se hehkuu tyhjiössä kaunista valoaan, mutta häviää jos siihen koskee. Se menneisyys jota versioimme tänään on yleensä parempi kuin se alkuperäinen, josta versio tehdään. Vähän niinkuin dubissakin. Lumeet dubbaa aikaa. Ja avaruutta.
Aleksi Virta on vuodesta 2001 kadoksissa ollut, tähtienvälisissä tehtävissä toimiva salainen agentti. Kuudennessa Aistissa Lumeet kohtaa lavalla alter egonsa Aleksi Virran. Luvassa tiukkoja grooveja, kaikujen sinkoilua, syntetisaattorien pulputusta ja sekä uutta materiaalia että vanhoja kappaleita Lumeet-diskopitkäsoitolta Isadora Mu ja downtempo-kulttilevyltä Aleksi Virta Meets Torsti at the Space Lounge.
—————————-
Neon is a dream. It’s a chemical element that manifests itself in gaseous form in room temperature conditions. In people’s dreams, it’s an important component of the longing for a better 1980s than the one we actually experienced. It gives off a beautiful light in the void, but disappears when touched. The past we version today is better than the original. Like in dub. Lumeet dubs time. And space.
Anaalivaiheessa lapsi (tai aikuinen joka ei koskaan pääse siitä yli) kiinnostuu ulostamisen toiminnoista ja niihin liittyvistä erogeenisistä alueista. Kakalla käynti onkin yksi ensimmäisiä itsenäistymisen alueita. Se, että bändi nimeltä Anaalivaihe nimeää julkaisunsa Kolme tutkielmaa nälästä tuo mieleen sen Philip K. Dick-tarinan jossa ihmiset elävät takaperin. Eli ruoka menee ulosteena peräaukosta sisään ja tulee kokonaisena ruokana suusta ulos. Ajatuksesta tulee todella syvä nälkä. Sigmund Freudilla voisi olla jotain sanomista Dickin ajatuksenjuoksusta.
——————–
During the anal stage, a child (or an adult who just never gets over it) becomes interested in the logistics of defecation and the attendant erogenous zones. Taking a shit is one the first areas where a child asserts its independence from the parent. The fact that a band called Anaalivaihe (anal stage in Finnish, natch) names its album Kolme tutkielmaa nälästä (Three Treatises On Hunger) brings to mind that Philip K. Dick story where people live in reverse. Shit goes in via the anus and comes out as unchewed food at the other end of the pipe, i.e. the mouth. There’s some kind of deep hunger present there. Sigmund Freud might have something to say about the way Dick thinks.
Onko luonnollisen ja keinotekoisen raja oikeasti selkeä? Monien mielestä on, mutta sen uskominen vaatii mielikuvituksen puutetta tai ainakin kyvyttömyyttä pitää mielessään kahta toisiaan vastaan sotivaa ajatusta tai maailmaa yhtä aikaa. Varmuus on konservatiivien yksinoikeus. Eikä luonnollisen ja keinotekoisen raja ole koskaan selvä. Tuohon rajaan liittyvät kysymykset koskettavat meistä jokaista jossain vaiheessa.
Tiiu Helinä on tuttu Clouds-yhteyksistä. Hänen musiikissaan yhdistyvät parhaalla mahdollisella tavalla teknologia ja orgaanisuus, jopa kotikutoisuus. Jälkimmäien sana viittaa tässä lähinnä vaivattomuuteen, luonnollisuuteen.
Keikkalavalla nelihenkiseksi kasvava kokoonpano pitää sisällään myös Clouds-tuottaja Samuli Tannerin, jonka käsialaa Tiiu Helinän tekstien alla pulputtavat sävellykset ovat. Tiiu Helinä on vastikään kiinnitetty Husky Rescue -yhteyksistä tunnetun Marko Nybergin uudelle El Camino -levymerkille, joten jatkoa seuraa.
———————–
Is the border that separates the natural from the artificial really clear? Many think it is, but to believe so requires a lack of imagination or, at the very least, the inability to hold two conflicting thoughts in your head simultaneously. Certainty is the realm of the conservative. And the border that separates the natural from the artificial is never clear. Question regarding that border touch us all at some point.
Tiiu Helinä is known for her work with Clouds. her music combines technology with the organix in the best possible manner. One word that comes to mind is homespun, as in a certain sense of ease, a natural feel.
Live, Tiiu Helinä’s four-piece ensemble includes Clouds producer Samuli Tanner, who is responsible for the songs bubbling and meandering their way under her lyrics. Tiiu Helinä was recently signed to Husky Rescue head honcho Marko Nyberg’s brand new El Camino imprint, so there’s more to come.
Spartalaisuus yhdistetään äärimmäiseen kurinalaisuuteen. Terveysruokaa, raikasta ilmaa ja kunnon liikuntaa. Seksiä vain lisääntymistarkoituksessa…
Spartan Lover yhdistyy helposti johonkin aivan muuhun. Herkkuihin, löhöilyyn, laiskanpulskeaan funkkiin ja kaiken alleen peittävään seksikkyyteen. Spartan Lover on viimeisin yhden miehen nimien ketjussa, uusin etappi pitkän kehityksen tiellä.
—————————-
Spartans are associated with extreme discipline. Healthy food, fresh air and lots of exercise. Sex for procreational purposes only…
Spartan Lover, on the other hand, is about something totally different. It’s about treats, chilling, a loping lazy funk with a pleasant amount of meat on its bones and an all-encompassing sexyness. Spartan lover is the latest in a chain of names for one man, the newest leg on a long journey.
Joidenkin mielestä uuden ajan lukutaitoon kuuluu kyky kommunikoida koneiden kanssa. Onneksi jotkut koneet puhuvat kieltä, jonka ihminen ymmärtää. Onneksi jotkut saavat koneet puhumaan kieltä, jota ihmiset ymmärtävät. Skudge osaa. He osaavat myös pitää matalaa profiilia ja antaa musiikin puhua puolestaan. Ekan julkaisunkin nimi oli Phantom, eli haamu.
Brittifilosofi Gilbert Ryle käytti fraasia aave koneessa pilkatessaan René Descartesin dualistista maailmankuvaa, jossa mielen ja ruumiin toiminnot tapahtuivat rinnakkaisesti, mutta ilman varsinaista vuorovaikutusta niiden kahden välillä. Aika absurdia. Skudge ei ehkä ole aave koneessa, vaan koneiden kanssa tai niiden rajapinnassa.
Skudge tekee töitä sulle, jotta voisit tanssia ja vapauttaa endorfiinejä; yhdistääkseen ruumiisi ja mielesi, luodakseen niide völille saumattoman vuorovaikutuksen. Kysykää vaikka Resident Advisorin tyypeiltä tai keneltä tahansa alan harrastajalta johon törmäätte aamuisen Berghainin lattioilta kohti Ostbahnhofia valumasta.
——————————-
Some think that being able to communicate with machines is the new literacy. Luckily some machines speak a language we can all understand. Fortunately some people know how to make the machines talk a language we all understand. Skudge knows how to do this. They also know how to keep a low profile and let the music speaks for itself. Their first release was called Phantom.
British philosopher Gilbert Ryle used the phrase ghost in the machine to basically dis the dualist Cartesian view of the world, where mind and body function in paralle, but without any real interaction between the two. It’s an absurd thought. Skudge is no ghost in the machine, but the phantom with the machine or the ghost in the interface.
Skudge works for you, to make you dance and release endorphins. To bring your mind and body together, in total interaction. Ask anyone, like the people at Resident Advisor or any techno fan you find blissed out on the streets, oozing their tired way from Berghain to Ostbahnhof in the early morning hours.
Spagaatti on vaikea tehdä. Se on vähän kuin lähtisi kävelemään kahteen eri suuntaan yhtä aikaa. Spagaatit onnistuvat toisilta paremmin kuin toisilta, Princeltä paremmin kuin minulta vaikka hän on jopa minuakin vanhempi mies. The Splits tekee sen musiikillaan. Lähtee moneen eri suuntaan, suvereenisti, ja päättyy aina yhteen paikkaan.
——————–
The split is a hell of a hard move. It’s like walking in two different directions simultaneously. Some people manage them. it’s not a question age, because Prince seems to do fine and heäs older than me. The Splits are all much younger than me and they do it with music. They’re at a crossroads where punk, powerpop and garagerock collide and tend to go off in all three directions at once. With panache. And they all end up in one place.
Välillä vastaan tulee soundi, joka nyrjäyttää pään eri asentoon ihan heti. Pelkkä soundi. Mark Ernestus on tehnyt tämän meille. Hän rakensi basso-ohjuksen joka porasi tiensä maan ytimeen, käynnistäen hidastetun seismisen tapahtuman joka jatkuu tähän päivään. Hitaasti.
Mark Ernestus on tuonut maailmaan nimiä kuten Hard Wax, Basic Channel, Rhythm & Sound, Dubplates & Mastering.
Hard Wax oli levykauppana musiikin ja informaation solmukohta. Se auttoi luomaan berliiniläisen konemusiikin infrastruktuurin. Basic Channel yhdisti teknon ja dubin. Rhythm & Sound syvensi tätä yhteyttä. Työ laajeni Dubplates & Mastering studiolla levyjen masterointiin ja kaiverrukseen. Eli oikeaan poraamiseen, basson kaivertamiseen.
———————-
Every so often a sound comes along that reorients your position in the known universe. Or the whole known universe. Mark Ernestus made such a sound. It was like a slow motion bass missile that drilled its way into the core of the Earth, at 20 mph, and started a seismic event that is still undolfing. Slowly.
Mark Ernestus has brough into the world names like Hard Wax, Basic Channel, Rhythm & Sound, Dubplates & Mastering.
Hard Wax was a record store, a node point for music and information. It helped create the Berlin electronic music scene. Basic Channel brought together techno and dub. Rhythm & Sound deepened the connection. At Dubplates & Mastering he started mastering an dcarving, literally drilling the bass into the world.
Mark Ernestus meets BBC (Honest Jon’s) by punchdrunkmusicdotcom
”There’s a common thing between electronic stuff and reggae, or the reggae that I’m interested in. You don’t have the song arrangement that builds up and goes somewhere, but for those three or five or seven minutes, it’s a permanent condition more or less, it’s a space. – Some of the current dancehall things that I play, where you play the instrumental, you know, people say, ’What the hell was that? That sounded extraterrestial’.” - Mark Ernestus, Wire 2/2010
Pääsiäisenä ilmestyi FB-virtaan tieto, että Salessa oli alennuksessa pääsisäismunia, joiden sisältä löytyy meksikolaisia Lucha Libre-vapaapainihahmoja. Koskaan ennen en ole kuullut, että pääsiäismunan sisällä olisi jotain oikeasti siistiä. Se ei jotenkin tunnu luonnolliselta konseptina. Sale oli toisessa kaupungissa, kaukana täältä meiltä. Elämä on joskus surullista. Onneksi kesällä tulee Kuudes Aisti, tuo musiikin yllätysmuna, jonka sisältä löytyy Acid Kings. Sitten vihdoin lakkaa harmittamasta.
——————————
Over Easter someone in my Facebook feed found chocolate eggs at a super market with Lucha Libre figures inside. I’d never heard of an Easter egg with something cool inside it before. The whole concept seems wonky. The super market was in another town, far away from where I live. Life is sad like that, sometimes. Luckily this summer we’ll have Kuudes Aisti, the musical chocolate egg, with the Acid Kings inside. Maybe then the hurt will finally stop.
Joissain kohdissa maailmaa aikaa on enemmän kuin toisissa. Joskus se johtuu elämänmenosta. Joskus se taas johtuu siitä, että joku pysäyttää ajan.
Björk puhuu moderneista minimalisteista
——————–
There are places in this world where time is more plentiful than in others. Sometimes it’s just the rhythm of life that makes it so. Other times it’s because someone stops or slows down time.
Feenikslinnulla on 500-1000 vuoden elämänkierto jonka lopussa tuli syö sen. Kierron alussa se syntyy aina uudestaan, tulesta. Feenikslintuja on kerrallaan vain yksi, kuten omissa kullanhohtoisissa höyhenissä joka aamu nousevaa aurinkoakin. Okkultisteille se symboloi sielua. Niin meillekin… Sielua ja luovuutta.
Kaukolampi nousee aina uudestaan, uudistumisen tarpeen syötyä tulen lailla vanhan soundin.
K-X-P on Timo Kaukolampi (Op:l Bastards, Annie, Larry And The Lefthanded), Tuomo Puranen (Jimi Tenor, Elevators, Op:l Bastards) ja Tomi Leppänen (Aavikko, Circle, Pharaoh Overlord) ja/tai Anssi Nykänen (suunnilleen kaikki koskaan). Jotkut teistä muistava menon Opeline keikoilla: hullun intensiivinen matka sisäavaruuteen, kantoraketti totaalinen rockaus ja etulohkosta sisään lyövä paukutus. K-X-P on vielä astetta rajumpi. Alkavat sadat keikat näkyä.
—————————–
The phoenix is a bird with a 500 to 1000 year lifecycle, at the end of which it is drowned in flames. At the beginning it is always reborn, from fire. Just like the sun that rises each morning in its own fiery plumage, there is only one phoenix. For Occultists, the phoenix symbolizes the soul. For us, too… the soul and creativity.
Kaukolampi rises time and again, after old projects have been consumed by the need to regenerate.
K-X-P on Timo Kaukolampi (Op:l Bastards, Annie, Larry And The Lefthanded), Tuomo Puranen (Jimi Tenor, Elevators, Op:l Bastards) & Tomi Leppänen (Aavikko, Circle, Pharaoh Overlord) and/or Anssi Nykänen (Finnish session drummer who plays on just about everything). Some of you may remember what Op:l Bastards shows were like: a crazy intensive trip into inner space. We’re not talking about chilling out to some spacey ambient, because the rocket that took the band in through your frontal lobe was fueled by rocking out and pounding four-to-the-floor beats topped with manic hihats. K-X-P is a degree or two more intense.
Hadeeinen aioni on geologisessa ajanlaskussa ajanjakso 4,567–3,8 miljardia vuotta sitten ja se alkaa Maan muodostumisesta. 4,4 miljardia vuotta sitten, kun kaikki ilmakehässä ollut höyrystynyt vesi satoi maahan, syntyi alkumeri.
Jori HulkkosendRUMMAN ui elektronisen musiikin alkumerressä. Ei ehkä siinä ihan ensimmäisessä, joka oli musiikillinen vastine tilanteelle, jossa vesi on suuren hiilidioksidimäärän vuoksi nestemäistä huolimatta 230 asteen lämmöstä. Silloin elektronista musiikkia tehtiin yliopistoissa huoneen kokoisilla syntetisaattoreilla.
dRUMMANin aikamatka ei ulotu aivan niin pitkälle. dRUMMAN vie meidät Rolandiseen aioniin.
——————————
The Hadean Eon occurred around 4.567 – 3.8 billion years ago and it started with the formation of the Earth. 4.4. billion years ago when all the water that was in the atmosphere as steam cooled and rained down, creating the first ocean.
Jori Hulkkonen’s dRUMMAN swims in the first oceans of electronic music. Maybe not the Hadean one, since that would involve the musical equivalent of dealing with 320 degree water kept liquid by an absurdly high carbon dioxide content. In other words, a research institute and a modular synthesizer the size of a room.
dRUMMAN doesn’t go that far. dRUMMAN operates in the Rolandean Eon.
Jori Hulkkonen is dRUMMAN live 20.11.2010 @ YK/Helsinki by Jori Hulkkonen
Mahdollisuuksia muokata maailmaa mieleisekseen tulee välillä eteen itse kullekin. Skaala vaihtelee, mutta niihin kannattaa aina tarttua. Ei sillä ole väliä tuleeko sinusta rikas tai kuuleeko sinusta miljoona ihmistä. Johtotähtenä on hyvä olla vaikka ihan vaikka vaan perheen kesken.
DJ Pete nousee keskeltä Berliinin teknoskenen historiaa kuin Fernsehturm konsanaan. Hän oli alkuräjähdyksen silminnäkijä ja muuttui pian kuluttajasta tuottajaksi ja historian muokkaajaksi. Ja sama solmukohta löytyy kuin Mark Ernestuksellakin: Hard Wax -kauppa. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana Pete on kasvanut pienestä matkamuistohelyn kokoisesta Fernsehturmista sellaiseksi joka näkyy määrätynlaisilla kiikareilla varustetuille ihmisille kaikkialla planeetalla. Pete on kaikkien biitinjanoisten sankari!
——————————-
Whenever an opportunity to remake some part of the world in your own image arises, grab it. The scale may vary. Whether or not it’ll make you rich beyomd your wildest dreams or beloved by millions is irrelevant. The avant-garde is a great palce to be, even if it’s just within your own family.
DJ Pete rises up out of the Berlin techno scene’s historical mists like the Fernsehturm. He witnessed the big bang and soon went from consumer to producer, and maker of history. In his past you’ll find the same node as in that of Mark Ernestus: the Hard Wax record store. Over the last few decades Pete has grown from a souvenir sized TV tower to one that can be seen by people all over the planet, provided you have the right kind of binoculars. If you’re in a beat of trouble, the DJ Pete cavalry will ride to the rescue!
Freedom’s just another word for nothing left to lose, Kris Kristofferson lauloi. Onko suurempaa vapautta, jos käyttäytyy kuin sinulla ei olisi mitään hävittävää vaikka olisikin? ‘Vapaus’ on niitä sanoja jonka merkityksen harva ymmärtää ja siksi suurin osa käyttää sitä väärin. Tältä osin se sukua sanalle ‘nero’.
Kim Gordonin ja Ikue Morin yhteistyö täyttää ‘superbändi’-konseptin reunaehdot räiskyen. Taustalta löytyy Sonic Youth, DNA, Ciccone Youth, Death Ambient, Free Kitten, Hemophiliac, Electric Masada… Jos koskaan ovat punk, alternative, noise, vapaa improvisaatio ja monet muut energian manifestoitumisen muodot kiinnostaneet, tuolta listalta lötyy tuttuja.
——————————
Freedom’s just another word for nothing left to lose, Kris Kristofferson sang. Is it a greater freedom when you behave like you’ve nothing left to lose when in fact you do? ‘Freedom’ is one of those word the true meaning of which is opaque to most, and so it’s mostly misused. This is something it has in common with the word ‘genius’.
The coming together of Kim Gordon and Ikue Mori easily qualifies as a supergroup. Their combined history takes in Sonic Youth, DNA, Ciccone Youth, Death Ambient, Free Kitten, Hemophiliac, Electric Masada… If you’ve ever been interested in antyhing a little noisier, more radical and free’er in your life, at least a few of those names ought to check your boxes.
Morfologia on muoto-oppia. Sitä käytetään vaikka biologiassa tai kielitieteissä. Jälkimmäisessä se viittaa morfeemien tutkimukseen. Morfeemit ovat pienimpiä osia joista sanat muodostuvat. Laajemmassa mittakaavassa morfologian avulla voidaan tutkia vaikka urbaanien alueiden muodostumista.
Morphology tarjoaa rytmioppia. Sitä käytetään yhteyden luomiseen päästä jalkoihin ja lattian kautta maailmaan. Rytmin morfeemit ovat mikroskooppisen pieniä heilahteluja, jotka saavat lanteet keinumaan. Tutkimuksen tulisi menneisyyttäkin sorkkiessaan pyrkiä kontribuoimaan tulevaisuuteen. Morphologyn tutkimukset electro-soundien maailmaan vievät meitä kohti tulevaisuuden funkkia.
The Morphologyn tutkimustiimi koostuu seuraavista valkotakeista: Michael Diekmann aka CRC ja Matti Turunen aka Näköradiomies.
—————–
Morphology is the study of form. It is utilized in both bilogy and linguistics. In the latter it deals with the investigation of morphemes, which are the smallest constituent parts words are formed with. On a larger scale, morphology can be used to study the formation of urban forms, i.e. cities and their constituent parts.
Morphology at Kuudes Aisti is concerned with the rhythmic form. It establishes a connection between your head and your feet and on to the floor and the planet. Morphemes are the tiny fluctuations inherent in the living rhythm that make your hips swing. Research, even when it’s done on the past, should always concern itself with the future. The Morphological study of electro sounds aims to uncover the future funk.
The Morphology research team consists of Michael Diekmann aka CRC and Matti Turunen aka Näköradiomies.
Kuuntele tämän laulun ensimmäisiä sanoja. Jos PLANNINGTOROCK aloittaisi oikeasti keikkansa tulessa ja repisi silmät päästään, olisi kohtuutonta odottaa meidän olevan hämmästymättä.
Joissain konteksteissa joko rakkaus tai pelko kaiken toiminnan motivaattorina toimii, taiteessa ehkä parhaiten. Politiikassa huonoiten. Oikeassa elämässä pelko voi motivoida ihmistä luomaan melodramaattisen keinotodellisuuden jossa kaikki on selitettävissä pelolla tai rakkaudella. Oikea elämä on onneksi huomattavasti tylsempää. Jatkuva stimulaatio tunnetasolla muuttaisi meidät häkkirotiksi.
Rohkeus motivoi ihmistä rakentamaan luovan ja taiteellisen keinotodellisuuden. Jos on totaalisen kova tapaus, niin tekee siitä surrealistisen.
PLANNINGTOROCK on The Knife-yhteistyöstäänkin tunnetun Janine Rostronin sooloprojekti, joka levyttää Rostron Record/DFA:lle.
——————————————
Listen to the first lines in this song. If PLANNINGTOROCK were to start a gig on fire, while clawing out her eyes, I think we’d have the right to be surprised.
In some contexts love or fear as the pprime motivators of all actions work. Mainly art. In politics they don’t work at all. In real life, fear may motivate a person to construct a melodramatic alternate reality where fear or love explain everything, every action. Luckily, real life is much more boring. Constant emotional stimjulation would turn us into labrats.
Courage will motivate a person to construct an artistic alternate reality. If you’re totally tough as nails, you’ll make it surreal.
PLANNINGTOROCK is the solo project of Janine Rostron, a known The Knife collaborator. She records for Rostron Record/DFA.
The Hearing – Studio Live 8.2.2012 from Pasi Viitanen on Vimeo.
Rosencreutzilaisen maailmankatsomuksen mukaan meidän ensimäinen kiinteä ruumiimme oli iso pussi, jonka yläpäässä oli aukko. Nykyiseen aika käyttökelpoiseen muotoonsa ihminen on kehittynyt lukemattomien vuosituhansien kuluess. Alkuperäisen ruumiimme aukosta kohosi elin, jota käytimme suunnistamiseen. Ruumiimme muuttuessa tämä elin vetäysyi syvemmälle sen sisään ja surkastui. Nykyään tunemme sen käpyrauhasena. Jotkut kutsuvat sitä kolmaneksi silmäksi, joka on hiukan harhaanjohtavaa ja liioiteltuakin, koska se alunperin se aisti ainoastaan kylmää ja kuumaa. Sen tehtävä oli pitää kuumudelle herkkä pussimainen ruumiimme turvassa räjähtämiseltä.
Nykyään tämä aisti on levittäytynyt ihon välityksellä yli koko kiinteän ruumiimme, mutta ennen se oli paikallistunut, kuten kuulo- tai näköaisti nykyään. Tästä kehityksestä voimme päätellä, että sama voi käydä muillekin aisteille. Tulevaisuudessa kuuloaistikin saattaa levitä kattamaan koko kiinteän ruumiimme. Paikalliset aistimet ovat rajoittuneita. Koko ruumiilla aistiminen on täydellisyyttä.
The Hearing on Pintandwefallissa Cute Pint-nimellä tunnetun Ringa Mantereen soloprojekti.
————————
The Rosicrucian worldview postulates that the dense body as we know it is not the one we originally occupied. I our first dense body was a large baggy object with an aperture at the top. Our current, rather splendid body has developed over thousands of years. Out of the aperture at the top of our original dense body rose an organ which we used for orientation. As our body developed, it shrunk and retreated inwards. Now we know it as the pineal gland. Sometimes it’s referred to as the third eye, which is a bit of a misnomer, as it never had much to do with sight. It sensed hot and cold in order to keep our baggy dense bodies safe from heat, which would make them explode.
Now this sense has spread out to cover our entire body via the medium of the epidermis, but it used to be localized, much like our hearing and sight are currently. In other words, eventually our sight and hearing will undergo the same development. Our hearing will spread out to cover our whole dense body. Specialized sense organs indicate limitation. Sense perception by the whole is comparative perfection.
The Hearing is the solo project of Ringa Manner aka Cute Pint of Pintandwefall.
Jos musiikki ei auta matkalla pois itsestäsi, mitä iloa siitä on? Ilman lomaa itsestäsi se on vain taustahälyä. Jos musiikki mielii olla jotain muuta kuin kauppatavaraa, korvien kautta tarjoiltua metrimakkaraa, sen täytyy pystyä tarjoamaan mahdollisuus irtiottoon. Sen täytyy hakata maanisella toistolla psyykkisiä defenssejäsi. Jerikon torvet eivät olleet mitään Kenny G:tä. Ne olivat yhtä nuottia maanisesti junttaava baritonipatteristo. Ne eivät hajoittaneet muureja, vaan vapauttivat piiritetyn kaupungin asukkaat dionyysisen transsin odottavaan syliin.
Rättö ja Lehtisalo kaatavat muurisi suoraan syliisi.
————————-
What’s the use of music if it can’t help you get out of your self? Without a vacation from your own head, music is just background noise. If it aspires to something more than a commercial property, like sausage administered through the ear, it has to offer the potential for release. It needs to hammer away at your psychic defenses with manic repetition. The horns of Jericho were not some Kenny G shit. They were a battery of baritones. They didn’t physically break down the wall. They released the inhabitants of the city under siege into the waiting arms of Dionysian frenzy.
Rättö and Lehtisalo will knock down your walls, straight into your lap.
Kurt Vile on ajasta irti. Ei edes retrolla tavalla, koska mitään pastissia tässä ei tehdä. Häntä ei vaan voi asettaa yhteen kohtaan janalla. Hän vetää sen solmuun jossa toisiaan vasten hiertävät Mudhoneyn Mark Armin tyyli laulaa balladia ja Tom Pettyn koukkukynän terävyys, John Faheyn kitarankielten soinnin ja Bruce Springsteenin sydänmaarockin toimiessa jananpainona. Solmun kiristyessä sieltä alkaa tihkumaan koneellista dub-huminaa.
Kurt Vile on luonnollinen jatke 1900-luvulla alkaneelle klassisten amerikkalaisten lauluntekijöiden uljaalle jatkumolle. Hän on se mitä Ryan Adamsista luultiin, mutta jotain meni vikaan. Eikä hän ole “uusi” kukaan, koska hänen musiikissaan kuuluvat lähes kaikki täysin luonnollisella tavallaan. Paljoudesta hän nousee vain ja ainoastaan omana itsestään.
Kurt Vile & Violators on vielä enemmän kuin osiensa summa.
———————————
Kurt Vile is out of time. Outside of it. Not in a retro way, since we are not dealing with pastiche here. You just can’t place him on any point on the line. He ties it in a knot where Mudhoney’s Mark Arm’s way with a ballad rubs up against Tom Petty’s way with a hook and the rope is pulled down by a weight consisting of the shimmering guitar strings of John Fahey and the heartland rock of Bruce Springsteen (or Bob Seger if you prefer). As the knot gets tighter, some dubby hum escapes into the thick air.
Kurt Vile is a natural continuation of the grand tradition of American songwriters that started in the 20th century. He is what people thought Ryan Adams could be, but wasn’t. And he is not the “new” anything, since he has everything in him, in a natural manner, too. Out of the multitude comes one, Kurt Vile as himself.
Kurt Vile & Violators is more than the sum of their constituent parts.
Millainen on todella toimiva supersankarijengi, joka kykenee taistelemaan hyvän puolesta ja pysymään kasassa sekä tarjoamaan jokaiselle jäsenelleen hyvän työympäristön? Yhteys esimerkiksi poikabändeihin varmasti löytyy, eli jokaisella jäsenellä täytyy olla oma ekologinen nichensä. Auttaa, jos hahmot ovat psykologisia arkkityyppejä. Poikabändien jäsenet kumpuavat jostain alaikäisten kollektiivisesta alitajunnasta.
Herkko, Stöö, Supertuottaja Koksukoo ja Kridlokk ovat aika toimiva esimerkki. He ovat kaikki arkkityyppejä siitä osasta kollektiivista alitajuntaamme, joka vaeltaa planeettaa pimeän mukana, koskaan aurinkoa näkemättä.
————————
What elements are required to make a good superhero team? One that’s capable of fighting evil and keeping it together, as well as offering each of its member a good, healthy and supportive work environment. Much like in the case of boy bands, each member of a superhero team needs to fill an ecological niche. It helps if the characters are clear psychological archetypes. The ones for boy bands obviously emanate from a G-rated collective subconscious.
Herkko, Stöö, Superproducer Koksukoo and Kridlokk are a good example. They are all archetypes from the part of our collective psyche that travels the planet with th enight, the part that light never touches.
Folk-musiikin yllä roikuu jatkuva uhka: seurasaarilaistuminen. Onneksi aina tulee porukkaa, jotka riistävät sen edellisten sukupolven kohmeloisista sormista ja alkavat kertoa sillä omia tarinoitaan.
—————————
Folk music is never safe. There is always a threat hanging over it. It is constant danger of turning into a museum. Luckily, every generation so far ahs had its fair share of young whippersnappers and weisenheimers that rudely rip folk music out of the clammy hands of the preceding generation and mangle it into a shape conducive to telling their own stories.
En ole ikinä elämässäni löytänyt sitä kauhuelokuvien hautausmaata. Olen löytänyt vain rauhallisia ja aurinkoisia lehtoja. Hietaniemi, Vieremän hautausmaa jonne isoisäni on haudattu, naapurissa sijainnut hautausmaa leveine ajoratoineen Madisonin länsipuolella… Jopa se kalmisto jonne Marie Laveaux oli haudattu New Orleansissa oli kaikkine voodoo-raaputuksineen, puoliksi juotuine malt liqour -pulloineen ja kananluineen jollakin tavalla elämänmyönteinen paikka. Se saattoi olla sama, jonne Easy Riderin hipit menivät happopäissään keekoilemaan. Pimeän lähestyessä sieltä oli pakko kuitenkin lähteä, ei kuolleiden vaan sinne tulevien elävien vuoksi.
———————-
I’ve never managed to find one of those horror movie graveyards. I’ve only found sunny oases that offer a respite from the surrounding bustle. Hietaniemi in Helsinki, the graveyard where my grandfather rests up north in Vieremä, the graveyard next to our house on Madison’s west side, complete with winding, paved roadways… Even the graveyard in New Orleans where Marie Laveaux rests was in its own way very positive, even with all the voodoo scratchings, half-filled 40-ouncers and chicken bones. I think it’s where they went on that acid trip in Easy Rider. As darkness fell, we had to leave, but not because of the dead. It was the living who started streaming in.
Lisää rock-kliseitä… Joissain paikoissa ei vaan ole muuta tekemistä kuin etsiä ja löytää rock-musiikin kova ydin. Kuten Utajärvellä. PK Keränen, hänen veljensä Asko ja serkkupoika sekä rumpalismies Espe Haverinen löysivät sen juuri Utajärveltä ja toivat sen muun maailman ihasteltavaksi 22 Pistepirkon muodossa.
Kuudes Aisti -festivaaleille PK tulee soolona eikä meillä ole minkäänlaista käsitystä siitä mitä tuleman pitää, mutta jo usean vuoden ajan PK:n soolo-osuudet Pirkkojen keikoilla ovat olleet sydäntäsärkevän kaunista kuultavaa.
———————
More rock clichès… Growing up in some places, there’s nothing to do but dive head first into the hard core of rock. Utajärvi is one such place. That’s where PK Keränen, his brother Asko and their cousin and drummer Espe Haverinen found it and brought it out for hte rest of us to behold in the form of 22 Pistepirkko.
At Kuudes Aisti PK performs alone and we have absolutely no fucking idea what he’s going to do, but for a few years now his solo spots in the middle of the Pistepirkko set have been some touching stuff.
Tässä Yari ja PK soittavat VU:ta/Here PK and Yari play VU. It’s not going to be anything like this/Ei se tule olemaan lainkaan tällaista.
Pienestä koostaan huolimatta kuulla on voimakas vaikutus maassa, etenkin veteen. Ja me olemme noin 62 prosenttisesti vettä. Vastasyntyneillä päästään jopa 85 prosenttiin. Puhutaan kuuhulluudesta kun kiertolaisemme manipuloi 62-85 prosenttia olemuksestamme, kuin merten vuorovesiä konsanaan.
Moon Duo syntyi Wooden Shjjipsin Ripley Johnsonin ja hänen ystävänsä Sanae Yamadan yhteisprojektina kolmisen vuotta sitten. Kitaralla ja koskettimilla öistä taivasta maalaava vie valtavasti tilaa matkustaessaan 360.000-406.000 kilometrin matkan John Coltranen ja Rashied Alin duorevittelystä Clusterin maalailuun.
Täysikuun vaikutus voi olla heikko, jolloin se aiheuttaa lähinnä unettomuutta tai levottomuutta. Toisilla se on voimakas ja aiheuttaa tilapäisen tai pysyvän sekoamisen. Tai muutoksen joksikin myyttiseksi olennoksi.
——————————
Despite its small size, the moon has a powerful draw on the Earth, especially on water. And we are about 62% water. Newborns closer to 85%. This hunk of rock in space manipulating 62-85% of our being is referred to as the lunar effect. We’re like a part of the tide.
Moon Duo was started by Sanae Yamada together with Ripley Johnson from Wooden Shjips. As they paint the night sky red, they travel between 360,000 and 406,000 kilometers in order to get from the duo work of John Coltrane and Rashied Ali to the soundpaintings of Cluster.
The lunar effect can be weak, i.e. resulting in nothing more than sleeplessness and restlessness. For others it’s strong, resulting in a permanent or momentary loss of sanity. Maybe even a transformation into some mythical creature.
Ol’ piikasen koti Nebraska, hänt’ piiritti Sipuli-Jaska. Hänen henkensä tuoksu sai neitosen juoksuun, ol’ tarpeeton vihkipumaska.
Sipuli Jaskan musiikki on hienovaraisempaa, mutta jokin siellä pohjalla haisee maalle, ravinteille, jollekin prosessille. Se on kaikkia kaavoja väistävä sekoitus rap-musiikkia, runollista ilmaisua, psykedeelistä äänimaisemaa sekä elektronista musiikkia. Orkesterissa soittavat Utu Lautturi (sähkörummut) sekä Astroschnautzer (syntetisaattorit/ohjelmointi). Luvassa on kompromissiton toimitus.
——– She came from Nebraska was courted by Onion Jack the smell of his breath got the fair maiden a-runnin’ no use for a bridal bouquet
Maybe Sipuli Jaska’s (trans. Onion Jack) music is a little more subtle, but there is a smell to it, on a base level. A smell of nutrients or some kind of ongoing process. It’s a mixture of rap, poetry, psychedelic soundscapes and electronic music. his band is rounded out by Utu Lautturi (electric drums) and Astroschnautzer (synthesizers/programming). No compromise upside your head.
Punk on nyt jo aika kodifioitu juttu. Sillä on oma muotokielensä, joten mitään musiikillisesti radikaalia ei kyseiseltä alueelta ole enää odotettavissa. Tämä on enimmäkseen hieno juttu, jonka seurauksena painotus siirtyy biiseihin. Radikaaleilla ratakisuilla ja tarjoamalla ihmisille sellaista jota he eivät ole ennen kuulleet tai osanneet edes kuvitella voi fuskata tise sisällön suhteen. Se ei enää menee läpi perinteikkäissä genreissä.
Suomalaisessa punkissa on tällä hetkellä kaksi tahoa, jotka loistavat nimenomaan perinnetietoisen soundinsa ja tappavan hyvein biisien ansiosta. Yksi on Teemu Bergman, joka on suoltanut säveltaidettaan lukuisien nimien alla jo pitkään: Nazi Death Camp, Heartburns, Kakkahätä -77 ja uusimpana Pää Kii. Ja varmasti monia muita…
Pertti Kurikan Nimipäivät on toinen. Tyylipuhdasta vanahan koulun tappavan hyvillä koukuilla ja sairaan kovilla, suoraan päin näköä iskevillä teksteillä.
————————————–
Punk is pretty much codified at this point. It has its own form and tradition, so no radical musical moves are probably not forthcoming from that sector. Which is great, because this places much greater demands on the actual substance, the songs. By taking the radical road and offering people something they’ve never heard before or even imagined could exist can be used to distract attention from the fact that the songs just weren’t that great. You can’t do that when you make traditional music, like punk rock.
At the moment, Finnish punk rock is blessed with two parties that shine thanks to their killer songwriting. One is Teemu Bergman, known for spawning bands like the Hydra spawns heads: Nazi Death Camp, Heartburns, Kakkahätä -77 and most recently Pää Kii. I’m probably forgetting about 18 bands he’s been in.
Pertti Kurikan Nimipäivät is another. Fucking stylish old school riffage topped off with lyrics that go straight for the jugular.
Ajatusten mummolassa on usein aurinkoista. Se on veden äärellä, jonne viettää raikkaan vihreä nurmikenttä. Sinun ja veden välissä on muutama omenapuu, jotka sopivat kiipeilyyn. Veden ja auringon puolella ajatuksien mummolassa on valoisat huone, jossa on suuret ikkunat. Tässä huoneessa on se tapetti, jota aina etsit, ehkä Karhupuiston kulmalla sijaitsevasta vintage-tapettiliikkeestä. Et sitä koskaan löydä. Ehkä juuri sen näköistä ei ole, koska kaupassa ei myydä tapettia johon mielikuvituksen aurinko on paistanut 50-luvulta lähtien. Sen etsimisellä on kuitenkin arvo sinänsä.
Aino Vennan musiikissa on jotain tuon tapetin sukuista. Se voi kuulostaa Pariisilta tai amerikkalaiselta preerialta, mutta aina siinä on jotain kotoista.
Ja silloinkin kun ajatusten mummolassa sataa, se on ihan ok. Tapetit ovat hienot.
———————————–
At your grandma’s house, the one that only exists in your head, it’s often sunny. It’s by the water, with a sloping hill covered in fresh green grass running down into the water. There are a few apple trees, suitable for climbing, between you and the water. On the side of the water, where the afternoon sun shines, there’s a room with big windows that let all the light in. In this room there is wallpaper. You search for this wallpaper, stopping into many a vintage store over the years… You never find anything like, maybe because you can’t buy wallpaper from the imaginary 1950s tha the sun has bleached in a manner that is physically impossible in the real world. Looking for it is a treat, though.
Aino Venna’s music is somehow related to that wallpaper. It may sound a bit like Paris or the American prairie, but it’s always homey.
Even when it rains at grandma’s house, the one you made up, it’s ok. The wallpaper is great.
Musicians guested on sitcoms and actors made albums/the late-80s was a fantastic time to be 10
Burning Helliä ei voi kuunnella taustalla jos aikoo tehdä jotain sanoihin liittyvää, kuten kirjoittaa tätä tekstiä. Musiikki on aika ajatonta ja vailla varsinaista maantieteellistä ankkuria, kuten vaikka Beirut. Tekstit ovat niin täynnä aikaan ja paikkaan sidottuja täkyjä, että keskittyminen muuhun on mahdotonta Tai sitten ne kertovat muuten vaan omasta elämästäsi tunnistettavista asioista. Kokoluokka jolla operoidaan on tarpeeksi pieni, että se vie päässäsi enemmän tilaa kuin kirjoittaja joka yrittää jotain suurta. Inversio on tapahtunut ja syntynyt ajatuskupla paisuu täyttäen pääsi.
——————————
Musicians guested on sitcoms and actors made albums/the late-80s was a fantastic time to be 10
If you’re doing something that involves words, you can’t listen to The Burning Hell in the background. Even when you’re writing a simple little text like this. The music is timeless and without a fixed geographical locus, like, say, Beirut. The texts are filled with hooks related to time and place. They draw you r attention to stimulate mental processes, making concentrating on anything else pretty much impossible. They might even deal with things recognizable from your own life. The scale is right. The Burning hell fits into your head and expands, filling it like one of those cartoon thought bubbles.
On kiva ajatella olevansa mittaamattomaa syvyyttä ilmentävä mysteeri, rajaton sisäavaruuksellinen tila, sekä yksilönä että lajina. Saa ihmisen hymyilemääm Mona Lisa-hymyä. Tämän rajattoman tilan havainnointi onnistuu vain yliaistillisella tasolla. Yliaistillista toimintaa ja sisäavaruuksellista matkailua on aina koetettu mallintaa tai siitä kertoa monilla tavoin, musiikin ollessa yksi suosituimpia. Yliaistillisia kokemuksia voidaan tukea musiikilla. Ja yliaistilliset kokemukset voivat tukea puhtaita näkö- tai kuulohavaintoja määrätyissä tilanteissa, kuten Hidria Spacefolkin keikoilla, joilla kyseisten rajojen piirtäminen on usein aika vaikeata.
———————–
It’s nice to think of oneself as a mystery of limitless depth, an eternal inner space, both as an individual and as a species. It makes a human being smile that Mona Lisa smile. This infinite space can only be perceived on an extrasensory level, naturally. Extrasensory activity and inner space travels have always been a popular subject matter for artists, both for narration and modeling. Music can support extrasensory experiences. Extrasensory experiences can support pure sight or hearing perception under certain circumstances, like at Hidria Spacefolk concerts. Drawing a line between various types or levels of perception can sometimes be complicated.
Risupaketti on pilkkanimi. Lehdistö käyttää sitä halventaakseen ansaitusti keskustan ajamaa energiapolitiikkaa, jolla yritetään saada suhteettoman suuri osa kakusta metsänomistajille, eli keskustan äänestäjille. Energiapuun käyttö ei ole järin kauas katsova ratkaisu, mutta mikäpä kyseisen puolueen ajama malli olisi? Risupaketti on nimenä harhaanjohtava siinä mielessä, että puolue ajaa tilannetta jossa osa myös muihin käyttöihin kelpaavasta kuitupuusta käytettäisiin energiatuotantoon, synnyttäen potentiaalisesti haitallista hintakilpailua puumarkkinoilla. Raha sataisi metsänomistajien laariin ja Suomi voisi jatkaa ainoan merkittävän luonnonvaransa kuluttamista ärsyttävän alhaisella jalostusasteella. Näin taataan, että mahdollisimman harvat sillä rikastuvat.
Musta risu taivasta vasten, lehdetönnä, on yleinen suomalainen kuva. Black Twig on kenkiään tuijotteleva helsinkiläinen bändi.
————————–
Risupaketti (twig package) is a pejorative term for an energy policy advocated by that most untrustworthy of Finnish political parties, the Centre Party. It involves increasing the role of burning wood in Finnish energy policy, bringing more money to people who own forested land, i.e. voters of the Centre Party. Using wood for energy is a not a particularly future-proof solution, but then the party’s perspective tends to be in the here and now and how to maximize profits for its constituency. Risupaketti involves using fiber wood of the sort that could be used in the production of cellulose for energy, too, creating a situation where the price of timber would go up… More money for their contituency and yet another opportunity for Finladn to exploit its only natural resource at an annoyingly low degree of processing (resulting in low added value). This way the money to goes to a smaller group…
A black twig silhouetted against the sky is a common iconic image of Finnish nature. Black Twig is a Helsinki-based shoegaze band.
Jouhikossa on jotain universaalia. Sen sukuisia soittimia löytyy kaikkialta, ajalta ennen historian aamuhämärää. Jossain vaiheessa tulimme alas puusta, savannin viedessä tilaa metsiltä Afrikan sydämessä. Pian sen jälkeen aloimme raapimaan jotain pingotettua kieltä toisella, koska siitä lähti ääni joka resonoi itsetietoisuuden mukanaan tuoman surun kanssa.
Jouhikossa soi suomalainen blues ajalta jolloin se oli vielä modaalista. Jossain vaiheessa joku tuli lahden yli lännestä ja pakotti sen neliääniseen, mollin ja duurin määrittelemään laatikkoon. Jouhikko jäi kansalliseen komeroon kuin laulun peltirumpu.
Pekko Käppi oli mukana kun jouhiko haettiin komerosta takaisin raapimaan ilmoille suomalaista bluesia tässä ajassa jolloin olemme kiinteämmin yhteydessä muuhun maailmaan kuin koskaan historiamme aikana.
Minulle hienoin juttu Pekossa on kuitenkin se sillanrakentaja, joka luo yhteyksiä aikakausien ja kulttuurien välille. Vanhoista ajoista nykypäivän ja täältä punk-räjähdykseen. Kansanmusiikista noiseen. Ja kaikki hyvät asiat paranevat toisilleen altistutessaan.
—————————
There’s is a touch of the universal to the jouhikko. Instruments of the same family can be found everywhere, going back to an age before history. At some point we stepped down from the tree, as the savanna encroached upon the territory of the forest in the heart of Africa. Soon after we started scratching a tuned string with a bow of some kind, because it made a cool sound. It resonated with sadness brought about by self-awareness.
Jouhikko is the sound of Finnish blues from a time when the music of this area was modal. Then someone came from the West and boxed it up in four-part harmony, constricting it to major and minor keys. The jouhiko sat in a corner for centuries, gathering dust.
Pekko Käppi was there when they fetched the jouhikko back out of the dusty closet. it is now scratching out a Finnish blues at a time when Finland is more integrated to the rest of the world than ever before in its history.
For me the greatest thing about Pekko are the bridges he builds, from bygone eras to this day and back into the recent past of the punk explosion. From folk music to noise. From good thing to good thing to good thing, and they are all improved by this exposure.
Death Hawks – Death Has No Reprieve from Juho Tanskanen on Vimeo.
Sanotaan, että monien asioiden jotka eivät ole luvanvaraisia, pitäisi olla. Kuten lasten tekemisen. Listalle voisi lisätä tummasävyisen psykedelisen musiikin tekemisen. Se on niin näennäisesti helppoa, mutta… Tamperelainen Death Hawks saisi asiasta vastaavalta virastolta luvat heti. Vuositarkastukset se läpäisisi kuin tyhjää vaan. Psykedeliabyrokraatit syytäisivät bändille psykotrooppista innovaatiorahaa roppakaupalla.
Onneksi näin ei ole.
Death Hawks on kotoisin Tampereelta. Kitarassa soi blues, bassossa jazz, kaikessa kiipparit. Laulu kumpuaa syvältä matojen ravitsemasta maasta.
—————————-
It’s often said that some things people are able to do freelyy ought to require a license of some sort. Like making babies. Making dark psychedelic rock should be added to that list. It seems so easy, but… Tampere-based Death Hawks could waltz into any government office and waltz out with a license just like that. Their annual checkups would be a breeze. Psychedelic bureaucrats would be falling all over themselves to drown the band in psychotropic innovation grants.
Luckily this is not the case.
Death Hawks hails from Tampere. The guitar sings the blues, the bass pounds the jazz and keyboards crawl all over it. A voice sings from deep within a worm-nourished Earth.
Putoaminen on jännittävää, määrättyyn pisteeseen saakka. Sitten tulee se piste jossa kuolet. Big Wave Riders soittaa musiikkia määrättyyn pisteeseen saakka. Ei koskaan siihen jossa kuolet. Kaiku jatkuu ikuisuuksiin ja pudotus sen mukana. Jos et koskaan osu maahan, et koskaan kuole. Olet aina tällä rannalla. Rantaan tulee aina uusi aalto, edellistä isompi tai pienempi. Hiekka jatkuu ja jatkuu, kaartuen pois näkyvistä. On aina se hetki juuri ennen kuin alkava auringonlasku iskee tajuntaamme.
Lähin paikka harrastaa isoja aaltoja on Irlannin Mullaghmoressa. Se oli aikoinaan Louis Mountbattenin suosima lomanviettopaikka. Vuonna 1979 Irlannin tasavaltalaisarmeija räjäytti 23 kilon pommin Mountbattenin kalastusveneessä, tappaen hänet.
Louis Mountbattenin jatkoi putoamista siihen pisteeseen.
Big Wave Ridersi ei koskaan pysähtynyt. Bändissä yhdistyy ekan levyn aikaisen Arctic Monkeysin hallinnan rajoilla tempoileva energia suunnattomaan aurinkoisuuteen ja Kalifornian kokoiseen kaikuun.
—————————-
Falling is exciting up to a point. Or should we say down… After that comes the point where you die. Big Wave Riders plays music up to tha point. Never to the point where you die. The reverb goes on forever and the fall with it. You never hit the ground, you never die. You’re always on this same beach. There’s always a new wave coming in, bigger, smaller, whatever. The sand goes on adn on, veering out of your line of sight. It’s always that moment seconds before you realize the sun is starting to set.
The nearest place to Helsinki to go big wave surfing is in Mullaghmore, County Sligo, Ireland. It used to be a favored vacation spot of Louis Mountbatten’s. In 1979 the Provisional IRA blew up his boat with a 23 kg explosive, killing the man.
Mountbatten fell past that point.
Big Wave RIders never stopped. They combine the barely contained energy that the ARctic Monkeys had on the first album with a sunny disposition and a reverb chamber the size of California.
Redshape on Berliinistä ja hänen musiikkinsa kuulostaa kotipaikaltaan. Sopivan ränsistynyttä, mutta toimivaa. Maailmanluokan metropoli, jonka kaikki katuvalot eivät toimi. Paikka, jossa jo ihan logistisista syistä valvonta ja järjestys eivät voi ulottua kaikkialle. Eikä katutason kulttuuri siihen taivu. Redshapen musiikin on täynnä pimeitä nurkkia. Se puhisee kuin höyrykone, nakuttaa kuin kirjoituskone ja iikkuu hitaasti kuin mekaaninen elefantti. Eikä kukaan tiedä hänestä mitään. Ei edes BBC.
Onneksi Clone Records tietää hänestä jotain. Tai hän Clonesta.
———————
Redshape is from Berlin and that’s what its music sounds like. It’s plesantly run down, but it works. A world-class metropolis, where all the streetlights don’t work. A place where total coverage is impossible for logistical reasong alone, never mind the fact the culture on the street level is resistna to it. Redshape’s music is full of dark corners. It wheezes like a steam engine and clicks like a typewriter. It moves slowly, like a mechanical elephant. And nobody knows anything about him. Not even the BBC.
Luckily Clone Records knows about him. Or he knows enough about Clone to deliver his music to them.
Ääneen sotketaan aina jotain. Se on osa jotain. Osa oheistoimintaa. Taustaa. Sitä koristellaan, joskus hyvällä maulla, joskus krumeelureilla jotka saisivat pahasta matkamuistoaddiktiostakin kärsivän mummelin punastumaan. Ääni on kuin rupi. Sitä ei osaa olla rassaamatta. Sinulle on sanottu miljoona kertaa, että jos annat sen ruven olla, haava paranee nopeammin eikä siitä jää arpea. Ihmiset rassaavat ääntä eikä se koskaan parane. Se jättää arpia maailmaan. Rasmus Hedlund osaa tarvittaessa jättää äänen rauhaan, antaa sen olla. Hedlund löytää sen kohdan jossa ei enää tartte rassata, oli kyseessä abstraktit äänimaisemat tai tekno… Ääni pärjää omillaan. Siinä on viisautta.
Sileän pinnan alle on pingotettu kova jännite, kuin Frank Stella itse olisi sen sinne sudilla vetäissyt.
—————–
People keep fucking with sound. They’re always making it a part of something, a diversion of some sort. They doll it up, sometimes with style. Other times it’s gaudy enough to make the most knick knack addicted grandma blush. People jsut can’t leave that shit alone. They keep picking at it. You’ve been told a million times to stop picking at that scab. It’ll heal quicker and won’t leave a scar. People keep picking at that sound. It never gets better and it leaves a scar on the world. Rasmus Hedlund knows when to leave well enough alone. He finds that point, time after time, for abstract soundscapes to techno bangers… Sounds is fine on its own. There’s a wisdom to it.
There’s a tension beneath the placid surface, like something Frank Stella put there, with a single stroke.
Kuvittele itsesi pimeäään. Biitti on just siinä missä pitää, lyömässä tahtia matkalla, tasaisesti polun kummallekin puolen ettei kulkija eksy. Jostain kaukaa kuuluu torvenkaltaisia ääniä, joita kohti suunnistaa rummun iskujen määritellessä kiemuraisen polun reunat. Basso kiemurtelee jalkojen alla, pohjia kutittaen. Nakutus harhauttaa. Korinat harhauttavat. Nitinät harhauttavat. Tämä paikka on täynnä pieniä hallitsemattomia ääniä. Siksi olemme täällä, pimeässä, tietämättä mihin polku vie.
Tämä ääni on kuin viidakko. Se kihisee elämää. Varsinkin öisin.
Rabih Beaini eli Morphosis aloitti tiensä Libanonin musiikkimaailmasta meidän tietoisuuteemme jo 14-vuotiaana. Hän on ollut osa teknon alamaailmaa, ruohonjuuritason tyvessä kuhisevaa meininkiä, jo 90-luvulta lähtien.
———————
Imagine yourself in the dark. The beat is right there, where it belongs, beating out direction, evenly on both sides of the path, so the wayfaring stranger will not be lost. From afar comes a horn-like cadence. It’s something to orient towards, as the drum beats out the perimeters of the long and winding road. The bass slithers under the feet, tickling the soles. The clicks distract. The groans distract. The squeaks distract. This place is full of uncontrolled sounds. That’s why we are here in the dark, unaware of where the path leads.
This sound s is like a jungle. It sizzles with life. Especially at night.
Rabih Beaini aka Morphosis started his long road from the Lebanese scene to our ears as a 14-year old tyke. He has been an active part of techno’s netherworld since the 1990s.
Hevospistooli on armon ase. Sen laukaus vapauttaa tuskasta ja pelosta. Oikeamielisen kädessä se pelastaa ja tuo varmuuden. Vuodesta 1982 lähtien, kun se ensimmäistä kertaa laukaistiin tarunhohtoisen Lepakon kellarissa, Hevospistooli on ollut ase oikeamielisissä käsissä. Sitä on käytetty harvoin ja tarkoin. Yhtään hutia ei ole ammuttu. Joka kerta kun se on komerosta kaivettu ja öljyttynä kankaasta nostettu, on joku paskatorni kaatunut. Se on saattanut olla jäässä tai betonilla vuorattu. Ehkä konttorirakennuksen julkisivulaseilla naamioitu. Joskus paskatornille on jopa puettu puku ja kravatti. Ei auttanut. Hevospistooli löysi ja ampui.
———————-
The horse pistol is a weapon of mercy. Its shot sets you free of fear and pain. In the hand of the righteous it brings salvation and certainty. This horse pistol was first fired in the basement of Lepakko in 1982 and since then it has only been in the hands of the just. It has been deployed rarely, but with lethal accuracy. Every shot has hhit its target. Every time it has come out of the closet, unwrapped from its oily cloth, a tower of shit has come crashing down. Maybe the tower of shit was frozen or encased in concrete. It may have been camouflaged using huge glass plates, like you see covering office buildings. Sometimes they dress towers of shit in a suit and a tie. Doesn’t matter. Tixa got the fucker anyway.
Pöyhönen//Pettersson @ Madame Claude, Berlin from Joona Pettersson on Vimeo.
Taltiointi voi kehittyä niin monella eri tavalla. Kuvan taltiointi oli alusta asti jotenkin ajasta irti. Sen aikajatkumo oli mahdollista rikkoa tai vääristää heti. Äänitetyn äänen ja musiikin jatkokäsittelyssä tämä ajan orjuuden kahleista vapautuminen tapahtui vasta 2. maailmansodan jälkeen, kun musiikkia pystyttiin taltioimaan nauhalle. Ajatelkaa millaista musiikki voisi olla jos alusta lähtien olisi ollut selvä ettei musiikin tarvitse alistua ajan ylivaltaan? Millainen olisi liikkuvan kuvan lailla kehittynyt äänitetty musiikki? Mikä olisi erilaista? Mikä samanlaista?
Joona Pettersson on elokuvaohjaaja. Valtteri Pöyhönen on säveltäjä ja muusikko. Heidän live-esityksensä mukailevat Live Cinema -konseptia. Pöyhösen äänimaailma syntyy äärimmäisen efektoiduista 1980-luvun Casio synteitsaaattoreista ja visuaalinen maailma Petterssonin kuvamateriaalista, joka pitää sisällään kaikkea Länsi-Afrikan luonnosta itäeurooppalaiseen arkkitehtuuriin. Improvisointi ja toisen tekemisiin reagoiminen ovat keskeisessä roolissa.
————————–
There are so many different ways in which recording can develop. From the very beginning the recording of an image was somehow divorced from time. Breaking or distorting the time continuum was an option from the get-go. As far as the postproduction of recorded sound and music goes, the chains of bondage to time weren’t broken until after World War II, when it was finally possible to record music on tape. Think about it. What would music be like now if the bonds of temporality had been broken immediately upon the discovery of recording? What would music be like if its development was more akin to the moving image? What would be different? What would be the same?
Joona Pettersson is a film director. Valtteri Pöyhönen is a composer and musician. Together they perform a kind of live cinema. The sounds are generated by lo-fi 1980s Casio keyboards, with loads and loads of effects. The visual material is Pettersson’s and takes in everything from architecture in eastern Europe to nature in western Africa. Improvisation and reacting to what the other guy does are key.
Se alkoi Pähkinäsaaren rauhan rajalinjauksen tuolta puolen, napapiirin tuntumasta. Paikasta jossa oli vaikea löytää westside koska kaikki oli puhdasta pohjoista. Mutta kyllä se löytyi, rumpukoneen basarin tuhahduksesta, snaren lävähdyksestä ja synan vinkunasta. Hannibal syntyi. Ja pohjoinen ulottuvuus. Joku Roti löytyi. Nykyään westside löytyy Nekalan kaduilta ja Hannibal Suomen parhaan jazz-bändin Black Motorin sylinteristä mäntänä ja verbaalisena räjähdyksenä. Puhe ja musiikki ovat kautta aikojen löytäneet monta eri tapaa olla yhdessä ja Black Motor & Hannibal hallitsevat niistä suurimman osan.
————————–
It began beyond the borders defined by the Treaty of Nöteborg, born nestled up against the Arctic Circle. It was a place where locating the westside was never going to be easy, since everything was suffused with a powerful north, an Arctic madness. Eventually it was found in the thud of a drum machine bass drum, the slap of the snare and the squeal of a synth melody line. Hannibal was born. All hail the Northern Dimension. Now that westside is found in the streets of Nekala, in Tampere, and Hannibal at the prow of the greatest live jazz band in Finland, Black Motor. He is the verbal piston in the band’s cylinder, thrust ever forward by the beat of the crankshaft. Speech and music have, thourhout the ages, found a number of ways to coexist. Black Motor & Hannibal can do most of them.
